Löytöretkeilijät

Löytöretkeilijämme Emilia ja Alen seikkailivat kesän 2016 ajan Pyhä- ja Näsijärvireittien varrella ja raportoivat tutkimuksistaan meille sekä Aamulehden Morossa. Pyhäjärvireitti on ensisijaisesti Emilian reviiriä mutta retkeilijämme tekivät yllätyskyläilyjä myös toistensa kenttäpuoliskolle. Tässä kesän kokemuksia ja upeita videoita reissuilta, kannattaa tarkastaa!

Upea kesän päätösretki Visavuoreen

Emilian viimeinen kesäretki suuntautui Vaeltajaa mukaillen Lempäälän ja Valkeakoskelle:

”Lähdin aamulla aikaisin Tampereelta junalla kohti Lempäälää. Reittini kulki Valkeakosken kautta Visavuoreen ja matkalla pysähdyin useammassakin paikassa.
Ensin poljin muutaman kilometrin matkan ensimmäiselle pysähdyspaikalleni Vaihmalan hoville. Tutustuin hovin upeaan pihapiiriin ennen kuin jatkoin matkaani.

Seuraava pysähdykseni oli Ilolan maatilalla, jossa söin lounaan ja tutustuin tilan eläimiin. Sääksmäellä pysähdyin vielä Voipaalan taidekeskuksella ennen kuin jatkoin matkaa määränpäähäni Visavuoreen.

Retken lopuksi Hopealinjojen laiva kyyditsi minut takaisin Tampereelle. Päivä oli pitkä ja helteinen, mutta todella antoisa. Paikat, joissa vierailin olivat ainutlaatuisia ja täynnä nähtävää.”

Leppoisasti laivalla Laukkoon

Emilia ja Alen tekivät ensimmäisen yhteisen reissun Laukon kartanolle, tässä Alenin kokemuksia matkalta omia sanoin:

”Tämänkertainen reissu johdatti minut ja Emilia Ala-Monosen Laukontorilta Laukon kartanolle ja siitä edelleen Lempäälään. Matka alkoi vauhdikkaasti, kun pääsimme laivan kyytiin.

Laivamatka Laukon kartanolle kesti kaksi tuntia. Maisemat järveltä olivat upeat, ja sää oli kaunis. Oli mukavaa nähdä Pirkanmaata järveltä käsin.

Liisa Lagerstam toivotti meidät tervetulleiksi Laukon kartanoon ja kertoi meille lyhyesti sen historiasta. Ruokailimme ja tutkimme, mitä kaikkea nähtävää kartanon alueella oli.

Viihdyttyämme muutaman tunnin oli minun ja Emilian aika jatkaa matkaa kohti Lempäälää. Kokonaisuudessaan matka oli opettavainen ja mieleenpainuva.”

Päiväretki Reipin maalaisidylliin

Tällä kertaa poljin Tampereelta Pirkkalan keskustan kautta Reipin tilalle ja museolle. Matkalla pysähdyin ihailemaan Pirkkalan vanhaa kirkkoa. Tilan pihalla minua oli vastassa possu. Pihapiiristä löytyi myös hevosia, kanoja, pupuja, lampaita sekä koira ja kukko.

Museon tiloista löytyi paljon mielenkiintoisia esineitä, joita tutkaillessa aika vierähti nopeasti. Tila oli näkemisen arvoinen kohde, ja reitti kauniine maalaismaisemineen oikein miellyttävä pyöräiltävä.

Katso koko juttu ja osallistu Elbe-joen Löytöretken arvontaan Morossa!

Mikä yhdistää Pentti Saarikoskea ja Sibeliusta Kangasalla?

Sain haasteeksi etsiä paikan, joka yhdistää Jean Sibeliusta ja Pentti Saarikoskea. Pienen ennakkogooglailun jälkeen päätin pyöräillä Tampereelta Kangasalan kautta Kaivannon sillalle.  Tehtävän ratkaisu eli Kangasalan Lepokoti, löytyi matkan varrelta helposti ja oli ehdottomasti vierailun arvoinen kohde.

Lepokodilta matkani jatkui ilta-auringossa maisemia ihaillen Kangasalan läpi Kaivannon sillalle. Sillalla vastassa oli kesän tähän mennessä hienoin auringonlasku.

Katso retken tunnelmat:

 

Kesän löytöretkeilijät esittelyssä

Moron ja Ekokumppanien löytöretkeilijät Näsi- ja Pyhäjärvireitille ovat tässä. Äänestyksen ja haastattelujen perusteella parivaljakoksi valikoituivat Emilia Ala-Mononen ja Alen Plehandzic. Löytöretkeilijät polkaisevat ensimmäisille tutkimusmatkoilleen kesöäkuun alussa. Mukaan tarttuvia kokemuksia, kuvia, tunnelmia ja kommelluksia seurataan kesän ajan Morossa ja järvireittien verkkosivuilla.

Tutkimusalueena ovat koko Näsijärvireitti ja Pyhäjärvireitti ympäristöineen eli puuhaa riittää varmasti koko kesäksi. Välillä reissuja tehdään yhdessä ja välillä erikseen. Emilian keskittyy Pyhäjärvireitille ja Alen ottaa Näsijärvireitin selätettäväkseen. Työsuhde-etuna retkeilijät saavat alleen tuliterät polkupyörät Pelagolta. Matkaevääksi tarvittavaa seikkailumieltä löytyy sen sijaan molemmilta omasta takaa.

Ensimmäinen tehtävä oli hakea menopelit alle Pelagolta, tässä reissun tunnelmat:

 

Emilia

Emilia_pienempi

Juuri parikympin paremmalle puolelle päässyt tamperelainen Emilia Ala-Mononen keräsi mukavan äänisaaliin ja vakuutti valinnassa lämpimän avoimella persoonallaan. Emilia viihtyy pyörän selässä etenkin kesäisin ja uusien paikkojen tutkiminen kuuluu intohimoihin niin kotimaassa kuin ulkomaanmatkoillakin.

– Olen sosiaalinen ja positiivinen, minulla riittää energiaa vaikka millä mitalla. Vapaa-aikani käytän esimerkiksi valokuvaamiseen, käsitöiden tekemiseen ja urheiluun.

Emilia on viime kevään ylioppilas ja opiskeli talven mittaan valokuvausta Voionmaan opistossa. Karttuneet opit näkyivätkin hienosti Emilian Rauhaniemessä kuvaamassa upeassa videossa.

– Sain muutama viikko sitten opinnot päätökseen ja media-ala kiinnostaa minua kovasti. Tein hakuvideosta monta versiota mutta päädyin lopulta ratkaisuun, missä toin oman persoonani mukaan ennen kaikkea kuvien ja tunnelman kautta,

Syksyllä opinnot vievät Emilian Turkuun. Tampere on kuitenkin kotipaikka, jonne Emilia aikoo vakaasti palata, kunhan koulut on käyty loppuun.

– Mahtavaa päästä kesäksi vielä tutkimaan rakkaan kotiseudun kauniita maisemia! Odotan pyöräreissuilta uusia, unohtumattomia kokemuksia. Nämä kokemukset on tietysti tarkoitus saada tallennetuksi ja välitetyksi muillekin, ja sitä kautta innostaa ihmisiä kotiseutumatkailun ja pyöräilyn pariin. Samalla se on tilaisuus hyödyntää valokuvausopintoja käytännössä ja kerätä lisää osaamista.

 

Alen

Alen_pienempi

Entisen Jugoslavian alueella syntynyt ja Suomeen 1995 perheensä kanssa kotiutunut Alen viihtyy kameran molemmilla puolilla. Osaamista löytyy kuvaamisesta ääni- ja valotekniikkaan sekä grafiikkaan. Löytöretkeilijäksi hänet vei kuitenkin ennen kaikkea luonteva olemus kameran edessä.

Alen on ulospäinsuuntautunut ja sanavalmis nuori mies, jota ei vaivaa turha vaatimattomuus ja kursailu. Ylimielisyyttä herrasmiehessä ei silti ole tippaakaan, kyseessä on vain reipas ja terve itseluottamus aidolla innostuksella höystettynä.

– Olen 28-vuotias poika, joka ei koskaan vanhene. Osaan tarpeen mukaan olla asiallinen tai lapsellinen oikeissa ja joskus myös väärissä tilanteissa. Olen rehellinen ja sanon yleensä mitä ajattelen.

Luontevana verkostoitujana ja uteliaana persoonana Alen uskoo viihtyvänsä oivallisesti löytöretkeilijänä. Kesän reissuilla Alen aikoo kartuttaa uusia ystäviä, parempaa pyöräilykuntoa sekä mielenkiintoisia kokemuksia ympäri Pirkanmaata.

– Odotan innolla, että pääsen pyörän selkään metsästämään Pirkanmaan nähtävyyksiä. Emilian kanssa tulee varmasti pidettyä yllä hyvää kilpailuhenkeä, kun haastamme toisiamme ja kilpailemme kumpi on parempi pyöräilemään, Alen nauraa.

Matkalla mukana

Moro-lehti
Pirkanmaan Osuuskauppa
LähiTapiola Pirkanmaa
Tampereen Vesi
Hopealinjat
Pelago Bicycles